PURJEHDUS HEIMLØSA RUSILLA 23.5.-1.6. 1999 Naisnäkökulmaa viikinkipurjehdukseen
Taustaa: suomalainen muusikko-viulunsoitonopettaja, viikinkimusiikin tekijä ja esittäjä,
mukana avomiehensä kipparoimalla viikinkialuksella Turkin rannikolla.
Työsarka laivalla: kokki ja painonsiirto purjehdittaessa.
23.5. sunnuntai Helsinki-Istanbul-Eregli ( Kara Deniz )
Lähtö lentokentälle toisen uuden miehistönjäsenen, Seppo Suhosen, kanssa varhain aamulla. Lento Budapestin kautta sujui yllätyksettömästi. Perillä Kenan-setä oli autoineen vastassa. Ostettiin bussiliput Eregliin, jonne laiva oli saapunut samana päivänä. Ennen lähtöä vierailimme Istanbulin sukulaisissa syömässä. Rabiya-mummi pakkasi eväitä koko miehistölle. Perille saavuimme klo 24.00 ja pian pressun alle kapteenin viereen nukkumaan. Laiva keinuu mukavasti. Olen varmaan viidellä kierteellä nukkuessani.
24.5. maanantai Eregli
Siunattu Rabiya-mummo, eväistä riittää muhkea aamiainen. On juustopiirakkaa ja dolmia (täytettyjä paprikoita) salaatin seuraksi. Päivällä tutustumme kaupunkiin viikinkivaatteet yllä ja herätämme huomiota täällä Turkin periferiassa. Kulttuurijohtajan opastaessa meitä kävimme myös kaupungin kuuluisissa luolissa, joissa Herkuleksen kerrotaan voittaneen manalan vartijakoiran Cerberuksen. Luolaston suulla, Paholaisen portilla, sain ahtaan paikan kammon ja maanalaiset luolat jäivät tältä viikingiltä näkemättä. Iltapäivällä tervehdysvastaanotolla kaupunginjohtajan luona. Soitin 10-kielistä kannelta televisiossa.
Myöhemmin juutuin kalasataman julkiseen vessaan lukkojen taakse. Ulvoin ja hakkasin ovea noin 10 minuuttia, ennen kuin vessanhoitaja tuli kysymään miksi olin laittanut oven lukkoon, vaikka se oli rikki. Allah, Allah, auta minua, etten lyö miesrukkaa vapauduttuani sellistäni.
Illalla vielä koululaisten kevätnäyttelyn avajaisissa. Ensimmäiset kakalakit (torakat) löytyivät laivasta tänään. Jess!
25.5. tiistai Eregli-Zonguldak-Amasra
Ihana pressu, että olet olemassa. Vettä tulee yöllä kaatamalla. Jalat uivat makuupussissa, mutta pääpuolessa on kuivaa ja mukavaa (?). Lähtö klo 6.30. Jännittää, jännittää, oksettaa …. Apua oksettaa! Minäkö sittenkin olen merisairas. Paha olo helpotti reippaan meriaamiaisen jälkeen.
Tämä onkin ihanaa, siis tosi ihanaa. Vauhtia on 8,5 solmua parhaimmillaan. Jipiii!
Minä saan kunnian toimia painonsiirtona, koska olen aina kohteliaan kapteenin mielestä kaikkein lihavin. No kelpaa sitä meikäläinen edes johonkin tällä paatilla.
Pysähdyttiin maailman hiilipölyisimmässä kaupungissa, Zonguldakissa. Siellä jätettiin hyvästit ruotsalaiselle purjehtijaurhollemme Jan Mellringille. Keitettiin laivalla kuivatuista kaloista soppaa. Tulikin kauniin harmaata keittoa.
Jatkettiin Amasraan, jonne saavuimme noin klo 22.00. Ihana, en tarvinnut pottaa koko päivänä.
Jouduin vielä kapteenin puhutteluun suunsoitostani puhelimessa ….. itkettää.
26.5. keskiviikko Amasra
Kaunis aamu! Toimin kokkina ja väännän epämääräistä salaattia oliivien, juuston ja leivän seuraksi. Kukaan ei kuitenkaan valita.
Amasra on upea pikkukaupunki, vähän autoja, puhdasta, vanhoja raunioita, historian kuisketta. Se perustettiin noin 3000 vuotta sitten seitsemälle saarelle. Kävellessämme kaupungilla tulivat paikalliset koululaiset juttelemaan kanssamme. Saimme Fredrikin kanssa kutsun englannin tunnille yksityiskouluun esittelemään Rus-projektia. Oppilaat kyselivät kaikenlaista ja olivat avoimen kiinnostuneita.
Ruokana vihannessoppaa, sitä niin taivaallisen likaisenharmaata. Rautapata luovuttaa omat lisänsä keitoksiin.. Sama se keittääkö vihanneksia vai vanhoja sukkia, lopputulos näyttää samalta.
Naapurilaivalta tuodaan viinipulloja ja paistettuja kaloja. Illalla saimme Shleyman-kapteenilta kutsun ravintolaan, taivaallista midiye tava´a (friteerattuja simpukoita), liikaa viiniä ja paljon mansikoita. Yö vietettiin ulkoilmaravintolan pöytien alla, hirventaljalla kellien.
27.5. torstai Amasra-Sütlüce-Cide
Aamulla menoksi klo 7.00. Aamiainen tarjoiltiin kannella yksi pian lähdön jälkeen. Ruokalajeina sitä yhtäsamaa, salaattialeipääoliivejajuustoa. Pysähdyttiin Sütlücen luonnonsatamassa lounastamassa pikku ravintolassa. Käveltiin rinteillä ja levähdettiin ihanalla apilaniityllä. Illaksi ehdittiin Cideen, täysiin kuolleeseen kaupunkiin. Gsm ei toimi, en voi soittaa vakioiltasoittoa lapselleni Suomeen.
28.5. perjantai Cide-Inebolu
Ylös vaan aikaisin. Päivästä näyttää tulevan kuuma. Kuoriudun hissukseen yöasustani. Öisin minulla on ylläni pitkät trikoot, verkkarit, vuorilliset tuulipuvun housut, sukat, säärystimet, lyhyt- ja pitkähihainen t-paita, huppari, tuulikankaalla vuorattu villapaita, kylmimpinä öinä myös anorakki ja tietysti makuupussi kaiken suojana. Olen kuin toukka kotelossa. Kadehdin kapteenin kevyttä yöasua, turkisvuorista pilkkihaalaria.
Lämpötila nousee tasaisesti ja pian olemme uimapuvuissa. Kaiken muun ymmärsin suojata aurinkovoiteella, paitsi nilkkani. Paloivat vereslihalle ja turpoavat komeasti - että muuten sattuu…..
Rantauduttiin ja keittelin taas iloisenharmaata soppaa. Raudansaanti on turvattu tällä matkalla padasta liuenneiden hiukkasten vuoksi. Piippaakohan metallinpaljastin, kun kävelen sen läpi lentokentällä. Iltapuolella ehdittiin Ineboluun ja miehet pääsivät hamamiin (turkkilaiseen saunaan) puhdistautumaan. Vain minä haisen tässä laivassa enää. Saimme paikallisessa kahvilassa tosi ystävällisen vastaanoton ja meille tarjoiltiin täkäläisiä herkkuja.
29.5. lauantai Inebolu
Kosteahko yö, kaikki märkänä. Aurinko kuitenkin kuivattaa nopeasti. Minäkin pääsen vihdoin hamamiin, on naisten kylpypäivä. Vau - ensimmäistä kertaa pesulla neljään päivään. Läträän saunassa mummojen kanssa oikein kunnolla. Tukastakin alkaa löytyä oikea väri lian alta. Turkin kielen taidosta on todellista iloa täällä, juttelemme niitä näitä. Tosin naisten aksentti tekee välillä tiukkaa ymmärtää.
Kapteeni päättää lähtöselvittää laivan ulos Turkista Inebolussa, kun kuulee, että se on mahdollista. Tänne siis päättyy oma purjehdusosuuteni, sillä en jatka Ukrainaan ja Venäjälle.
Päivällä menimme ruokaostoksille maalaismarkkinoille. Söimme paistettua kampelaa ja vihanneksia, lisänä viiniä. Nam nam.
Pastahanesissa (kahvila) nautimme kahvit ja baklavat ja seurasimme televisiosta Eurovision laulukilpailuja.
Väsytti, joten palasin yksin laivalle. Poliisit tulivat yöllä kyselemään ja ahdistivat oikein kunnolla, kun selvisi että puhuin turkkia. Kyselivät sukulaisistani Turkissa, miksi olin laivalla vieraiden miesten kanssa, miksi sukunimeni on eri kuin kapteenin, miksi sitä ja miksi tätä. Pelotti vähän.
30.5. sunnuntai Inebolu
Tylsää ja typerää. Ei mitään tekemistä, istuskellaan vain kahvilassa. Sataa … yök
31.5. maanantai Inebolu
Odotellaan venäläisiä miehistönjäseniä saapuviksi. Laivan lähtöselvityksessä tietysti ongelmia, todellisia tai keksittyjä, turkkilainen miehistönjäsen, Sinan, tulkkaa kärsivällisesti. Venäläiset saapuvat bussilla klo 18.00. Suuntaamme poliisiasemalle hakemaan lähtöleimoja passeihin. Eipä onnistu, tietenkään. Tietokoneita ei ole ja Kastamonun poliisivirkailija ei vastaa puhelimeen. Myöhemmin illalla kuullaan paras selitys: Turkin keskustietokone Ankarassa ei kuulemma ole päällä. Että silleen täälläpäin…
Illalla juhlitaan, Anatoli tarjoaa suureellisesti koko miehistölle ravintolaillan. Lasku on muhkeat 37 miljoonaa liiraa. Ei ole meikäläinen ennen syönyt moisella summalla, vaikka varteni onkin pyöreä. Liikaa kaikkea. Ahdistaa….
1.6. tiistai Inebolu
Kamala olo. Ei vieläkään kuulu mitään passiosastolta. Ankarassa kai vielä nukutaan. Satamavirkailija ja tullimies ovat todellisia machomiehiä, ainakin omasta mielestään. Etenkin tullimies esittää elämänsä draamaa tutkiessaan papereitamme. Tosi pikkunilkkipaskiainen. On varmaan hienoa vanhana muistella, miten hyppyytti ulkomaalaisia. Ymmärrän valitettavasti hänen puheensa, mutta en voi puuttua keskusteluun mitenkään. Muuten istuttaisiin vankilassa joka iikka. Pakko poistua paikalta, etten vaikeuttaisi asioita. Sinankin alkaa ryytyä miehen täysin alatyylisiin puheisiin. Ei lausetta ilman kirosanaa.
Nukun laivalla, venäläiset miehistönjäsenet kietaisevat Sepon kanssa votkapullon huiviinsa odotellessaan lähtöä. Äkkiä Fredrik ja Sinan saapuvat, lähtölupa on saatu. Sinan ja minä jäimme rannalle, kun vene lähti kiireesti pois Inebolusta, Turkista ja virkamiesten silmistä. Ei kunnon jäähyväisiäkään. Milloinkahan näen kapteenin seuraavan kerran… ja taas itkettää.
2.6. yö Inebolu-Istanbul
Hervoton paluumatka bussilla Sinanin kanssa. Naurettiin ja muisteltiin matkan kokemuksia. Oltiin yhtä mieltä siitä, että olemme kokeneet jotain ainutlaatuisen hienoa. Perillä Istanbulissa klo 4.30. Haikea olo ja hyvästijättö. Puoli kuusi olen mummolassa ja suihkussa Kozyatagissa. Paluu sivistykseen voi alkaa. Nukuttaa.