Suomalainen viikinkialus, Vironlahden Lapurin hylystä tehty replika, Heimløsa Rus, jatkaa pitkin viikinkiajan vesireittejä. Jo viidettä kesää tekee laivan kapteeni Fredrik Koivusalo matkaa vaihtuvan, pääasiassa suomalaisen miehistönsä kanssa toteuttaen meriarkeologista kokeilua, sekä tuoden julkisuutta ympäri Eurooppaa Suomelle ja Suomen viikinkiajan historialle. Tänä kesänä on tarkoitus purjehtia Donin loppupäässä sijaitsevasta Rostovista Azovin meren rannalta Don-jokea ylös, kanavaa pitkin Volgalle ja sitten Volgaa alas 500:n merimailin (n. 926km) päässä sijaitsevaan Astrakhaniin, Kaspian meren rannalle. Perille on suunniteltu päästävän viimeistään heinäkuun loppupuolella eli samoihin aikoihin kun toinen viikinkialus, Islendigur, purjehtii Amerikan rannoille.
Heimlløsa Rus on herättänyt suurta mielenkiintoa matkansa aikana joka paikassa, mihin on saapunut. Useat TV-kanavat ja valtakunnalliset lehdet paikallislehdistä puhumattakaan ovat tehneet haastatteluja ja ohjelmia suomalaisaluksen ja sen miehistön matkasta Euroopan ympäri. Vuosi 1996 harjoiteltiin purjehdusta tulevaa varten Suomesta Etelä-Ruotsiin, Fotevikeniin. Kovassa myrskyssä saavutettiin jopa hurja 12 solmun tuntinopeus. Myrskyä kesti 6-7 tuntia, joten sekä miehistö että laiva olivat kovilla. Seuraavana kesänä purjehdittiin Etelä-Ruotsista aina Plymouthiin, Englantiin, saakka vanhoja viikinkireittejä käyttäen. Plymouthissa järjestettiin suuri Vikings-97 festivaali. Heimlløsa Rus oli ainoa alus, joka saapui festivaalille purjehtien. Englannista jatkettiin matkaa Ranskaan ja Seine-jokea pitkin Pariisin eteläpuolelle Sens´n kaupunkiin, jossa alus talvehti.
Vuonna 1998 purjehdus jatkui pitkin Ranskan jokia ja kanavia Välimerelle, polttavan kuuman auringon alle. Aluksessahan ei ole mitään hyttiä tai muuta suojaa, vaan miehistö on täysin säiden armoilla. Italian rannikkoa seuraten ja Adrianmeren yli Kreikan saariston halki purjehtien päädyttiin Bodrumiin, Turkin luoteisrannikolle, jossa miehistö sai suurten sankareiden vastaanoton. Turkkilaisten mielestähän suomalaiset ovat sukulaiskansaa.
Viime vuonna purjehdusta jatkettiin Turkin ympäri Mustalle merelle, aina Rostoviin Venäjälle saakka. Pahimmat selkkaukset sattuivat Kreikan rannikkovartioston ja turkkilaisten ampiaisten kanssa. Ensin mainituista päästiin eroon puhumalla, jälkimmäisistä palamaan sytytetyn tervan avulla, jonka lopputuloksena oli koko alus palaa, mutta suuremmilta vahingoilta onneksi vältyttiin.
Matkustettuamme yli puoli vuorokautta junassa Moskovaan ja lennettyämme sieltä Rostoviin, emme tienneet mitä odottaa. Olisiko koko laiva edes jäljellä ja jos olisi, niin missä kunnossa. Tingittyämme useiden venäläisten kanssa taksikyytien hinnasta, siltamaksuista yms. pääsimme perille ja löysimme laivan yllättävän hyvässä kunnossa. Alus oli talvehtinut vanhassa vapaa-ajan keskuksessa keskellä Donia sijaitsevassa saaressa. Kostea, vetoinen varastohalli tuntui olleen oikea säilytystila alukselle, jota ei saisi päästää kuivumaan.. Aloitimme välittömästi aluksen tilkitsemisen sekä tavaroiden kunnostamisen ja puhdistamisen.
Ikävä yllätys oli rottien vierailu varastossa, jossa ne olivat tuhonneet myytäväksi tarkoitettuja T-paitoja. Kuuma, hiostava ilma sai miehistön hieman haluttomaksi aloittamaan työntekoa, mutta selällään maalaaminen pölyisellä, kylmällä betonilattialla laivan alla, tilkiten lautojen rakoja, piristi kummasti. Toisena päivänä alus saatiin jo veteen turpoamaan. Se vuosi yllättävän vähän. Useiden tuntien jatkuvan pumppaamisen jälkeen alus tuntui turvonneen tarpeeksi ja matka Donia ylös ja Volgaa alas kohti Astrakhania voi alkaa.
Tänä kesänä Heimlløsa Rus matkaa historiallista reittiä suomalaisten viikinkiesi-isiensä jalanjäljillä. Suomalaisten mukanaolosta viikinkiretkilläs on todisteena jokien varsilta aina Mustalle merelle saakka tehdyt korulöydöt, jotka ovat suomalaista alkuperää. Samoin on Miklagardissa, nykyisessä Istanbulissa, keisari Konstantinuksen henkivartio- eli varjagikaartin nimiluetteloista löytynyt suomalaisia nimiä. Tätä tukee myös suomalaishaudoista löytyneet viikinkiaikaiset miekat, joissa lukee Konstantinus.
Don oli aivan erilainen kuin olimme kuvitelleet; ei ollenkaan niin saastunut kuin meille oli kerrottu. Vähäinen asutus tuli meille myös yllätyksenä. Aluksi näimme noin kylän päivässä, sitten vain joka toinen päivä. Tämä aiheutti ongelmia ruoan ja veden saannin suhteen. Osa miehistöstä joikin paikallista kaivovettä ja sairastui pahaan ripuliin. Aluksessa, jossa kaikki vatsantoiminnot hoidetaan laidan yli köysistä roikkuen, se on ongelma. Alkumatkan aikana ei tuuli ollut suotuisa vaan jouduimme soutamaan paljon. Kun sään jumalat ovat olleet erittäin lämpimällä tuulella, voidaankin puhua erittäin raskaasta mutta myös hyvästä liikunnasta. Veneen painaessa tonnin ja tavaroiden lähes toisen mokoman, on veneen liikuttaminen vastavirtaan kymmenelle soutajalle hikistä puuhaa ja noin 40 minuutin välein tulevaa 10 minuutin taukoa odotettiin innokkaasti.
Edellisenä iltana ennen Rostovista lähtöä tarjosi paikallinen mafian vastaisten joukkojen päällikkö yhden jos toisenkin lähtömaljan. Kun seuraavana päivänä liikkeelle lähdettyämme kuulimme sireenien ulvovan ja näimme nopean moottoriveneen lähestyvän, odotimme vaikeuksia. Veneessä olivatkin edellisillan ystävämme ja meidät kiinni otettuaan alkoivat lastata laivaamme vodkaa, olutta, lihaa, hedelmiä, vihanneksia ym. ja aloittivat tarjoilun miehistöllemme. Samalla he kiinnittivät aluksemme veneensä perään ja alkoivat hinata meitä ylävirtaan. Tapasimme muitakin ystävällisiä ihmisiä, useat kehottivat rannalta tulemaan vodkapaukuille kuten Suomessa pyydetään kahville. Erään kylän kohdalla harvoin käytössä ollut apumoottorimme sai pohjakosketuksen ja sokka hajosi. Lähdimme etsimään eri puolilta kylää sopivaa osaa. Meidän ryhmämme päätyi venäjänkreikkalaisen perheen luo, jossa isäntä teki parhaansa hioakseen meille oikean suuruisen sokan. Kuvaamisen he ottivat kohteliaisuutena ja yhä enemmän sukua saapui paikalle. Lopuksi meille tarjottiin herkullinen ateria. Olimme päätyneet keskelle onnellista perhetapahtumaa yhden tyttäristä synnytettyä lapsen juuri sinä päivänä. Koko suku saattoi meidät rannalle, jossa muut miehistön jäsenet jo huolestuneina odottivat.
Tapasimme myös toisenlaisia ihmisiä. Suurin osa näkemistämme ihmisistä vain tuijotti tervehtimättä. Hämmästyksemme oli suuri saavuttuamme Volgogradiin ihmisten ollessa aidosti kiinnostuneita meistä ja tekemisistämme. Varsinkin tytöt olivat innoissaan ja vastasivat vilkutuksiimme kirkuen kuin rock-konsertissa. Emme ole ikinä tunteneet itseämme niin suosituiksi. Päinvastaisiakin kokemuksia saimme. Eräänä yönä vodkan rohkaisema nuorisojoukko tuli rannalle ja alkoi haastaa riitaa ja heitellä rannalla olevia tavaroitamme veneeseen. Seuraavana päivänä pari heistä tuli takaisin pyytämään anteeksi ystäviensä käytöstä.
Päivät olivat aluksi erittäin lämpimiä ja yöt sopivan viileitä, mutta riesana olivat hyttyset. Jouduimme peittämään nukkuessamme kasvomme pyyhkeillä. Vähitellen päivät viilenivät ja öistä tuli jopa kylmiä, mutta myös hyttyset vähenivät sen myötä. Pari rankkaa sadekuuroa opetti meidät nopeasti suojaamaan tavaramme ja myös itsemme. Maasto muuttui matkan aikana viidakkomaisemmaksi ja näimme useita vesikäärmeitä, joiden purema tappaa parin vuorokauden sisällä. Siitä huolimatta uimme veneen rinnalla toisten soutaessa. Muutama täpärä tilanne koettiin käärmeen uidessa vain metrin päässä.
Ruokavalio alkoi olla päivästä toiseen samanlainen, kalakeittoa, kalakeittoa, leipää purkkikalan kanssa , kalakeittoa, puuroa, kalakeittoa… Pienet poikkeukset piristivät miehistöä.
Suluilla meitä kiellettiin puhumasta, sillä ulkomaalaiset voisivat joutua maksamaan suuria sulkumaksuja. Alushan on tämän matkan ajaksi rekisteröity venäläiseksi, sillä ulkomaalaisilta aluksilta on kielletty liikkuminen Venäjän sisävesillä. Suluilla siis hiljenimme ja aloimme touhuta kaikenlaista näyttääksemme tehokkailta. Olo oli kuin amerikkalaisissa agenttielokuvissa.
Kun saavuimme Stalinin mielipidevankityövoimalla rakennuttamalle tekojärvelle, alkoi kova tuuli ja aallokko. Täällä taas alus todisti purjehduskelpoisuutensa pysytellen helposti aallonharjoilla. Ylitimme myös historiallisen paikan. Tekojärven alle jäi aikoinaan Sarkel- niminen kaupunki, jonka rus-viikingit tuhosivat 800-900 luvun vaihteessa. Myötäinen, harvinainen länsituuli joudutti matkaamme niin, että saavuimme Volgogradiin neljä päivää arvioitua aikaisemmin. Vene on käyttäytynyt koko matkan ajan erittäin hyvin. Kovassa aallokossa runko elää ja alus vuotaa ehkä enemmän. Yhdessä pohjakosketuksessa ruori rikkoutui, mutta saimme sen korjattua.
Muutaman päivän kuluttua saapuvat uudet venäläiset miehistönjäsenet ja matkamme jatkuu kohti Astrakhania, viikinkiaikaista Atiliaa. Miehistön varsinaisesta vaihdoksesta ei voi puhua, sillä kolme viidestä alkuaan mukaan tulleesta venäläisestä jätti laivan pienten erimielisyyksien vuoksi, neljäs lähti hakemaan ennalta sovittua vaihtomiehistöä viidennen jäätyä auttamaan meitä. Ilman Max Pryazhevskya emme olisi selvinneet suluista ja päässeet näin pitkälle. Kaiken kaikkiaan miehistömme on sopeutunut erittäin hyvin alukselle, yksityisyyden puutteeseen ja erilaisiin olosuhteisiin.
Tänä kesänä suomalaiseen miehistöön kuuluvat kapteeni Fredrik Koivusalon lisäksi Seppo Suhonen, Topi Tapaila, Pentti Yrjänäinen, Petri Rantapää, Taina Mannila sekä Mikko Inkinen. Mukana ovat lisäksi ruotsalainen Gustav Duell ja useita venäläisiä miehistön jäseniä.