JAN Ruotsista, NICO ja BRUNO Ranskasta olivat saapuneet HR:lle jo edellisenä päivänä. Vene on kertaalleen tervattu. Sisäpuoli käsitellään pellavaöljyllä. Venettä pestään ja turvotetaan. HR on tietysti ravistunut talven aikana, mutta hissun kissun vesi alkaa pysymään veneen sisällä.
On lämmintä. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Halutessa olisi oiva tilaisuus polttaa nahka ja hankkia kaupanpäälle auringonpistos. Myöhemmin iltapäivällä lähdetään dolmuksella Bodrumiin. Rahanvaihtoa, käynti Bodrumin linnassa jne. Kaupunki on länsimainen, kuten meitä oli etukäteen valistettu. Vaan ei tämä ole sitä, mitä tänne tultiin hakemaan. Merelle niin pian kuin mahdollista. Ollaan kierrelty ja kaarreltu kaupunkia ja satamaa.
Bodrum veneet ovat vaikuttavia. Ne valmistetaan telakalla, missä HR on talvehtinut. Vaikuttaa siltä, että veneenrakennuksella on pitkät perinteet Bodrumissa, kuten luonnollisesti monessa muussakin rannikon kaupungissa. Illalla kävelemme takaisin telakka-alueelle. On opittava, että jälkeen klo 20.00 on pimeää. Hämärävaihe on näillä leveysasteilla suhteellisen lyhyt. Telakan baarissa iltapala ja yömyssy. Ensimmäisen yön vietämme HR:n täkillä. Uni tuli helposti. Bussissa viime yönä nukkuminen oli ainoastaan torkkumista.
Noin puolenpäivän aikaan FREDRIK saapuu veneelle. Syödään raaoista vihanneksista keitto, koska tulta ei saada vielä aikaiseksi. Ja sitten Fredrikin käskynjako. Kundit jää valmistelemaan venettä ja minä saan lähteä hoitamaan kuntoon kompassin, mikä on kuivunut talvenaikana öljystä ja nyt täysin jumissa. Kiertelen pitkin poikin telakkaa, mutta ainoa apu on osoite PUPA-JAKTIIN Bodrumiin. Ensin tarkistetaan onko kompassi korjattavissa ja sitten ostetaan ranskalaisten rahoilla uusi pieni rimpula. 16.000.000 TL on hinta ja sillä ranskalaiset maksavat osuutensa laivakassaan. Olemme pitäneet 1.000.000 Turkin Liiraa noin viisitoista markkana.
Klo 18.00 nousee HR:n masto ja sen jälkeen aletaan työntämään venettä mereen. Rakennellaan erilaisia vipusysteemejä ja hissataan venettä muutamia kymmeniä senttejä kerrallaan. Klo 23.00 tulee telakan vahdit ja ilmoittavat, että työskentely pitää lopettaa. Fredrik ei kuuntele mitään vaan ilmoittaa meille, että vene on saatava mereen tänä yönä.
Purjeet ym. kamat, kuten vesitynnyrit, astiat, RUS-vaatteet, hirventaljat on jossain hotellissa, johon ei saa puhelimitse yhteyttä. Ei tiedetä onko koko hotellia enää olemassakaan. Ja kun meillä ei ole purjetta on vene soudettava Bodrumiin yöllä, kun merenkäynti on rauhallisempaa. Paikalle saapuu lisää telakan pomoja sun muita, mutta Fredrik ei anna periksi. Me ollaan aivan puhki ja läpeensä likaisia ja hikisen haiseva porukka. Myös pikku viikingit ovat pureskelleet jokaista ukkoa ja punaisia pieniä kutiavia täpliä on pitkin sääriä ja käsivarsia.
Klo 24.00 HR valuu vihdoin mereen. Nopeasti kaikki kamat veneeseen ja airot ulos. Melko tarkkaan kuusi tuntia ja 1.000 kg painava vene siirtyi n. neljä metriä. Ollaan väsyneitä. Kaksi tuntia soutamista ja tullaan Bodrumin Marinaan. Myös ensimmäinen humalainen turistiryhmä tulee ihmettelemään uivaa museota. Korkataan kaksi ranskalaisten tuomaa sampanjaa ja pudotaan syvään uneen. Kello on arviolta 03.30.
Marinaa rakennetaan koko ajan ja nuori insinööri on erittäin innostunut historiallisista paateista ja auttaa meitä valtavasti sähköjen sun muun kanssa. Me saadaan veneeseen ideaali baarlasti katukivityömaalta. Marinan vartijat hymyilevät ja pyörittelevät silmiään.
Jossain vaiheessa tajutaan, että Suomessa olisi nyt vappuaatto. Fredrik ja Co. ovat saaneet veneen varusteet rantaan ja kannetaan hirventaljat sun muut kampsut paikoilleen. Lähden täyttämään vesitynnyreitä. Olin ostanut Pupa-jaktista saksalaista veden puhdistuspulveria ja hoitelin pulverihommat koko oman matkaosuuteni. Aineen ostaminen oli kuin kokaiinikauppaa. Lusikallinen maksoi niin ja niin monta sataa TL. On ollut taas hiton rankka päivä. Todetaan, että merikortit Turkin länsirannalla ovat kadonneet veneestä talven aikana. Fredrikiä harmittaa moinen ylimääräinen menoerä laivakassasta, mutta ilman kortteja ulos ei ole mitään asiaa.
1.5.99 lauantaiOppi, että jos nukkuu soutupenkillä, niin airot kannattaa järjestellä viereen. Oli melko muhkurainen yö. Muessin (=minareetin huutaja) herättää taas 05.15, mutta kaikki jatkavat untaan. Olen niin hiton väsynyt, että päiväkirjan pito on ihan sekaisin. On varmaankin vappupäivä Suomessa. GSM kilisee humalaisia puheluita. Turkissa ei ole elettäkään Vapusta. Fredrikin mukaan se on poliittisista syistä pannassa.Puolelta päivin soudetaan ulos Bodrumista. On kuuma. Neljä äijää soutaa, yksi styyraa ja yksi huilaa. Kymmenen minuutin tuurit kiertää myötäpäivään. Ahterin styyrpuurin airo on tahtiairo. Fredrik opettaa meille heti alkuun suodun pikku niksejä. Käsissä alkaa olla ensimmäiset rakot. On myös tärkeää, että soutaa molemman puolen airoja. Lihakset rasittuu tasaisemmin. Saadaan myös purje hetkittäin vetämään. Vallitseva tuuli tähän aikaan vuodesta on MELTEM, joka tulee jostain kaukaa pohjoisesta ja oleva valtaosin meitä vastaa koko reissun ISTANBULIIN. 23.00 kieppeillä saavutaan GUMUSLUK nimiseen kylään. Uiva museo otetaan jälleen innolla vastaan. Fredrik juhlistaa ensimmäistä päivää merellä - Raki-pullo tilataan pöytään. Se huuhdellaan alas hyvällä paikallisella EFES oluella. | ![]() |
Ajetaan seuraava yö. Purje vetää. Ollaan jaettu ukot tunnin vahtivuoroihin. Yöllä tuuli rauhoittuu ja ei tarvitse niin paljoa hypätä veneessä paikasta toiseen balanssia pitääkseen.
Marinassa Kemal käy meitä jelppaamassa aina kun töiltään ehtii. Järjestelee säätiedotuksia ym. ym. Jossain vaiheessa hän kertoo soutaneensa viikinkivenettä joskus Norjassa asuessaan ja silloin ehdotan hänelle puolileikillään lähteä taas soutamaan. Ei mene kuin hetki ja Kemal ilmoittaa meille ottavansa pari kolme päivää vapaata ja lähtevänsä meidän mukaan. Lähdetään Kemalin autolla suureen markettiin, Esko ja minä. Kemal haluaa maksaa ison osan ruuista ja juomista veneeseen. Turkin viinejä mielestäni turhaan moititaan. Löytyy hyviä ja edullisia punaisia ja valkoisia, kun vaan hiukan tietää.
Fredrik järjestelee ukoille puuhaa. Venettä on huollettava kokoajan. Saadaan kutsu paikalliseen kalastajalaivaan teelle. Yritetään saada myös tietoja säästä. Ei se täällä oikein onnistu.
HR:llä on oltava koko ajan kaksi ukkoa vahdissa. Huomataan, että ankkuri
alkaa pettämään. Menee aikaa, ennen kuin olemme saaneet selvitetyksi
paikalliselle kalastaja Davutille, että tarvitsisimme hänen veneen apua
toisen ankkurin laskemiseen. Davut siirtäisi HR:n mieluummin suojan
puolelle satama allasta. Tuulta on kumminkin liikaa ja HR ei taipuisi
ahtaaseen väliin, mitä meille tarjotaan.
Odottelua ... odottelua. Kemal on lähtenyt jo takaisin Kusadasiin. Tuli
hieman haikea olo. Hänestä oli ollut suunnaton apu tulkkina. Ja muutenkin
erittäin mukava ja sopeutuva mies.
Illalla on edelleen kova tuuli. Aallot lyö joissain kohdin yli murtajan. Olen päättänyt nukkua kumminkin aallonmurtajalla ja katselen kuivaa paikkaa makupussilleni. Yöllä tuuli vain yltyy ja herään laineeseen, joka tulee yli murtajan. Olen märkänä ja on muutenkin ensimmäisiä kylmiä öitä.
Fredrik järjestää jälleen hommia joka ukolle. Esko ja minä saadaan laatia
STT:lle raportti menneestä. Istutaan kuin kaksi E. Hemingwayta kylän kahvilassa ja rustataan tekstiä.
Äijät nyplää rukousnauhojaan, koirat etsii suojaa tuulelta ja muessin
kutsuu ihmisiä minareetistaan. Olo on outo, kun tajutaan olevamme
harvinaisia olentoja tässä pienessä, muutaman sadan ihmisen kylässä. Tänne
ei länsimainen perusturisti päivittäin eksy.
Klo 13.00 lähtee Dolmus muutaman kymmenen kilometrin päähän Karaburuniin. Sieltä saamme faksattua tekstin KLIKKIIN (työpaikkani), josta se edelleen toimitetaan Fredrikin vaimolle Marja-Riitalle. Hän on Suomessa yhteyshenkilönä veneen ja muun maailman välillä. MURAT, kalastaja Davutin poika lähti meidän mukaan Karaburuniin.
Dolmus palaa takaisin Yenilimaan n. 15.45. Nähdään juuri, kun muut ukkelit kälppivät ruokakassien kanssa ulos kylästä. Vanha merimies ja nykyään kalastuslaivan omistaja EROL SERCE tarjoaa meille päivällisen kotonaan. Talsimme rantaa pitkin muutamia satoja metrejä ja saavumme paratiisiin. Mikäli ymmärrämme oikein, asuu Erol täällä poikansa ja miniänsä kanssa. On jännää olla sisällä talossa. Kaikki on erittäin tyylikästä ja meren rantaan sopivaa. Aallot pauhaa aivan pihan tuntumassa. Koko kaunis, valkoiseksi kalkittu talo on kuin parhaasta Hemingwayn romaanista. Syödään paikallista arvokalaa, jonka nimi jää epäselväksi. Hälläväliä, se on hyvää. Talossa on kitara, rumpuja ja huilu. Lauletaan ja nautitaan. Rakia on muutama pullo mukana. Vanhus esittää meille pantomiimia. Emme kuitenkaan varmasti tiedä mistä on kyse. Siis "performance". Ukkoja alkaa kuitenkin lämpö sisätilassa ja Raki väsyttämään. On parasta poistua, ennen kuin se on liian myöhäistä. Esko jää kuitenkin Nicon kanssa tiskaamaan astiat.
Osa viikingeistä nukkuu kalastajalaivassa. Yö on tosi kylmä. Itse haluan kumminkin nukkua makupussissani komentosillan lattialla. Aallot lyövät jo HR:n sisällekin. Davutin antama ankkuri kuitenkin pitää ja kaikki uskaltavat nukkua yön. Olemme siis lipsuneet satama vahdeista. Oma Amokkimme on selvitä HR:ltä aallonmurtajaa pitkin rannalle. Aallot lyövät jatkuvasti yli ja on vaikea ennakoida missä kohtaa saa laineen niskaansa.
Yenilimassa ei ole oikein peseytymismahdollisuutta ja kun satama-altaassa on kaikkea muutakin kuin vettä alamme näyttämään melkoiselta merirosvosakilta. Kuolleen kissan raato on kellunut koko ajan HR:n ympärillä. Jos laskut pitää paikkansa olemme olleet 12 päivää reissussa. Myös HR on vaalennut suolasta, minkä laineet ovat heittäneet yli aallonmurtajan. Jan hilataan ylös puosun-tuolilla tervaamaan mastoa. Käymme myöskin Karaburunissa. Aika alkaa käymään pitkäksi pikku kylässä vaikka eipä Karaburukaan mikään metropoli ole. Lämpimämpi ja kuivempi yö. Nukun jälleen aallonmurtajalla.
Klo 14.00 lähdetään vihdoin ulos merelle. Olo on ihana. Purje vetää ja palataan normaaliin merivahtiin. Jan ja Esko ovat vahtipari. Fredrik ajaa Brunon kanssa ja me ajetaan Nicon kanssa omat tuurimme.
Tykkään navigoida. Nico on väsynyt öisin ja pummailee röökiä pysyäkseen
hereillä. Huomaan myös, että melko hyvin pystyn antamaa suuntia Nicolle ja
plottaukset ovat menneet paikoilleen. Harjoittelen myös laskuja milloin
löydämme majakoiden valoja ja milloin saavumme mihinkin niemen kärkeen.
Yöllä päätän kuvata HR:ia ja ukkeleita. Tiedän kyllä, että oikaisemme
jälleen kerran Kreikan aluevesillä. Fredrikin määräyksestä Turkin lippu on
aina tuolloin pistettävä piiloon. Klo 23.30 ajetaan Nicon kanssa omaa tuuriamme, kun vastaa tulee liian nopea vene. Arvelen sitä Kreikan merivartijaksi. Nico taas epäilee sitä vain nopeaksi kalastajaveneeksi. Alus kääntyy meitä kohti ja valtava valonheitin loimottaa kohti HR:ia. Meidät määrätään pysähtymään murteellisella englannin kielellä. Päätämme herättää Fredrikin.
Kun alus laskee kylkeen ja valtavat meridiiselit jauhavat tyhjäkäyntiä herää loputkin rajaloikkarit. Ensitiedustelujen jälkeen meiltä viedään passit. Kajuutasta kaivetaan kivääri vartioveneen keulakannelle. Kreikkalaisilla on kaikilla pistoolit valmiina. Kapteeni komentaa Fredrikin vartioalukseen. Meidät määrätään seuraamaan pidättäjiä Lesbos saarelle Mitilinin satamaan. Kello on reilusti yli puolen yön. Rannalla on kumminkin paljon uteliaita ja myöskin joku TV-asema oli saanut meistä ennakkotiedon. Fredrik viedään uudelleen vartioalukseen ja TV haluaa haastatella meitä muita. Meille tilanne ei ole enää uhkaava, Fredrikistä emme tiedä. Ongelmamme on siinä, että passeissa ei ole kuin tuloleima Turkkiin. Mitä meillä siis on tekemistä Kreikan puolella veneellä jota ei ole "clearattu" ulos Turkista ja sisälle Kreikkaan. Mahdolliset maksut laivakassasta huimaavat Fredrikiä.
Noin tunnin kuluttua asia on kumminkin selvä. Merivartijat olivat heränneet kameran salamaan jo hämärän aikana ja halusivat selvyyden mitä kuvataan. Taisimme olla lähellä sotilas aluetta, vaikka se ei kortilta selvinnytkään. Fredrik oli kertonut kuvien menevän BBC:lle ja se oli ollut taikasana vartioveneessä. Tilanteen lauetessa soudimme kovaa pois takaisin merelle ja Fredrik oli luvannut olla ikinä palaamatta Mitiliniin.
Klo 05.30 tullaan marinaan. Mahdottoman ystävällistä porukkaa vastaanottamassa. Ollaan väsyneitä. Päästään suihkuun ja pyykille. Ollaan kaikki todella likaisia. Suihkun jälkeen kummallinen olo. Viimeksi olin vedessä meressä tiistaina 4.5 kun kuvasin HR:ää. Hien, suolan ja lian yhdiste on mielenkiintoinen. Onneksi joka ukko on kutakuinkin samassa jamassa, ja veneessä on loistava ilmanvaihto.
Laiturille ilmaantuu paikallinen National Geography. Toimittaja sekä
kuvaaja hyörii veneen kimpussa aina siihen saakka, kunnes klo 24.00 lähdetään
ulos merelle. Ollaan hiton väsyneitä kaikki. Muuten meitä imarteleva lehti
oli pieni häiriö. Nukkuminen ennen lähtöä oli niin ja näin.
Soudetaan ... soudetaan. Soudetaan lopulta kiville. Hölmöillessä hukataan myös peräsimen kiila. Ollaan kaikki liian väsyneitä, kun tämmöistä pääsee tapahtumaan. Huomaan, että airoissa on mahdollista nukkua pieniä välähdyksiä. Kädet uskoakseni liikkuu kokoajan. Ainakaan minulle ei huomautettu siitä.
Vihdoin saadaan airot sisään ja purje ylös. Tuuli on rauhallinen ja saadaan
nukkua paikoillamme. Edellinen yö oli jatkuvaa veneen balanseeraamista.
Ajetaan OTAVAN myötä pohjoiseen, kunnes kurssi kääntyy länteen kohti pientä
kalastajakylää ASSOSTA, joka on myös sotilastukikohta.
Tuuli on huonona ja Fredrik päättää lähteä ylös vuorelle. Pienen ja jännittävän vuoristokylän ohessa lepää jälleen jonkun Afroditen temppelin rauniot. On valtavan kuuma päivä. En ole uskaltanut sotilaiden vuoksi kantaa kameraa mukanani ja jää tosi eriskummallinen kylä ihmisineen taltioimatta. Päähänpistosta nostan kuitenkin peukalon, kun palaamme alas takaisin Assokseen. Sotilaiden kuorma-auto pysähtyy ja Esko, Jan ja minä kömmitään lavalle. Kun ollaan ohittamassa Fredrikiä saan kuskin jälleen pysähtymään. Säästivät meidän kenkiä kuumalla asfaltilla useita kilometrejä. Assoksessa on koko ajan sähköt poikki. GSM akut on kaikilla tyhjät, vaan ei auta murehtiminen. Tuli murtajalle ja ruokaa keittämään. Päivät on olleet joko kuumia tai lämpimiä, mutta yöt on olleet tosi kylmiä viimeaikoina.
Pannaan merkille ensimmäiset hävittäjäkoneet taivaalla. Ovatkohan matkalla Jugoslaviaan, vai olisiko pommitukset siellä jo ohitse? Huomaan taas, että päivät on täysin sekaisin. Muistiinpanoja tulee tehtyä aina kun jaksaa, mutta valvotut yöt sotkevat päivien nimet ja numerot. Pitäisi olla kalenteri mukana.
Heräillään omia aikojamme. Laiturille ilmaantuu paikallisia, jotka haluavat auttaa. Tarvitaan vettä ja ruokaa. Kuljetus löytyy ja ei tarvitse kantaa vesitynnyreitä pitkin satamaa. Saadaan ladattua myös puhelimet. Kaksi miehistä tuo veneelle ennen lähtöä juustoa, leipää, olutta, viiniä ja Rakia. Melkein kaikissa satamissa meitä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä, eikä Bozcada ollut heikoimmasta päästä. Klo 13.00 kumminkin köydet irti ja keula kohti CANAKKALEA. Olemme laskujen mukaan myyneet tähän mennessä neljä RUS Project -kirjaa ja kolme RUS T-paitaa. Myöskin "gift for the crew" -lipas laiturilla on niellyt kiinnostuneiden liiroja suhteellisen hienosti.
Olemme lähteneet merelle pitkästä aikaa päiväsaikaan. Soudetaan ja purjehditaan. Tunnelma on hieno. Bozcadan yletön ystävällisyys jätti hyvän mielen.
Yöllä on ajettu nykyisin kahden tunnin vahteja. Nicolla on taas vaikea pysyä hereillä ilman tupakkaa. Myös styyrivuorot jaetaan tunti ja tunti Nicon kanssa. Plottaukset on tehtävä vähintään kerran tunnissa. Tarpeen tullen useimminkin. Laskeskelin, että olisi seitsemän päivää jäljellä.
Päivällä joku potkaisee vesiruukun säpäleiksi veneen pohjalle. Jan keräilee sirut ja liimaa ruukun kasaan. Myöskin Jan korjaa HR:n oikean kompassin. Sinne saa kuin saakin alipaineella imeytettyä lamppuöljyä sisään. Pienen pieni reikä kunnolla tiiviiksi ja kompassi toimii taas. Tullaan DARDANNELLIN salmeen ja Meltemin lait on päälaellaan. Ainoastaan peränpitäjä joutuu kyttäämään veden pinnalta vastaisen virtauksen kohtia. Aalto elää täysin omalla tavallaan tuulen ja virtauspaikan kohdalla. Illemmalla tuuli kuitenkin tyyntyy ja soutaminen on täyttä työtä vastavirtaan.
Klo 23.00 saavutaan Canakkaleen. Ei olla varmoja ollaanko marinassa, jonka valitsimme "Turkish Water Pilotista". Kumminkin jo ennen kuin kaikki äijät ovat päässeet veneestä maihin meillä ollaan tarjottimella kiikuttamassa "Turkish coffee". Canakkale on iso kaupunki. Turisteja myös riittää. Dardannellit on ollut sotanäyttämönä monet kerrat ja esim. Australiasta tullaan käymään isoisien haudoilla. No meille tämä kaikki tietää vain bisnestä. T-paidat ja RUS- kirjat menevät kaupaksi.
Kovan äheltämisen jälkeen päästään soutaen ja purjeen avulla poikki Dardanellin salmen länsipuolelle. Laivaliikenne on mennen tullen vilkas ja tilanne on kaikkineen turhankin jännittävä. Edessä on oudon oloinen satama. Onko se sotilasaluetta, vai onko sinne lupa rantautua? Fredrik määrää joka ukon olemaan valmiina kaikkeen. (Mitä ikinä se meinaakaan). Ollaan soudettu melkein henkemme edestä ja tarvitaan vähän lepoa. HR saa vielä tällin laiturista.
Jostain autiudesta ilmaantuu italiaa puhuva nainen ja kaksi miestä. Meille selviää, että ollaan entisessä valtion kalatehtaassa, jota nämä kolme yrittävät uudelleen saada käyntiin. Meidät toivotetaan tervetulleiksi ja ilmoitetaan että suihkuvesi on lämmitetty. Eskolle näytetään keittiö, mikä on meidän käytössä klo 1600 saakka. Tämä maa on täynnä ihmeellisiä asioita. En muista käyneeni oudommassa suihkuhuoneessa.
Esko valmistaa keittiössä sapuskan. Jan korjaa uusilla puutapeilla HR:n
kolhaistun keulan. Pian joka äijä nukkuu.
Tuuli asettuu ja klo 18.00 on aika jättää tämä outoakin oudompi suojasatama.
Auringon laskettua tulee kylmä. Kosteus laskee HR:n päälle ja olo on ankea.
Makupussi on aivan märkä ja koko vene on kuin rankkasateen jäljiltä.
Kylmyys ja kosteus puree kuin rotta.
Klo 04.30 ajan venettä ja säikähdän, mitä hittoa on keulan edessä. Lähden
väistämään, kun tajuan ne delfiineiksi. Niitä on alle kymmenen ja ne ovat
ilmeisen kiinnostuneita veneen peräsimestä. Fosforivaahdon ansiosta ne on
helppo havaita veden alla. Perusleikki on sukeltaa veneen ali diagonaalissa
ja sen jälkeen tehdä hyppy veden pinnalla. Myöhemmin aamulla delfiinejä
tulee usean kymmenen parvi ihailemaan HR:n peräsintä.
Auringon noustua vene kuivuu nopeasti ja ilma lämpenee. Delfiineistä
huolimatta oli hiukan tyly yö. Nyt kun ranskalaiset ovat menneet on venettä
balansseerattava vesi tynnyreillä, joita saa siirrellä laidalta toiselle
pitkin yötä.
Teemme pienen kierroksen telakalla. Isäntä esittelee meille oman projektinsa. Vanhan laivan, josta tulee turisteille päiväristeilijä. Stuuvataan HR ja lähdetään "marmorimuseoon". Purjehditaan Marmara saaren pohjoispuolelle ja löydetään satama. Täältä on kautta aikojen laivattu marmoria aluksiin jotka ovat kulkeneet milloin Efesoksen milloin mikäkin temppelin rakennusaineeksi. Sataman laituri kuhisee pikku poikia, mahdottoman uteliaita. Osa puhuu melko hyvää englantia. Meidät viedään valtavalla höpötyksellä itse museoon.
Palataan satamaan ja huomataan, että ankkuri ei pidä. Lähdetään vauhdilla
ulos Marmara merelle. Kello on 16.30 ja tarkoitus on ajaa yhtä soittoa
Istanbuliin asti.
Päivä purjehditaan ilman ongelmia. On vain pidettävä huolta, ettei jouduta
laivojen "High Waylle". Ajetaan väylän itäpuolta.
Kemal on etukäteen ilmoittanut meidän saapumisesta FENERBACHEN marinaan.
Ohitetaan Prinssisaaret ja Istanbul alkaa häämöttämään edessä.
Yö on ollut lämpimämpi, kun aikoihin.
Otan yhteyttä SERHAN YEDIG:iin, jonka tapasin Assoksen
aallonmurtajalla. Serhan järjestää ensimmäisen lehtijutun HR:stä ja
viikinkien paluusta Istanbuliin tuhannen vuoden tauon jälkeen.
Myöhemmin saapuu useita TV-asemia kuvaamaan ja haastattelemaan viikinkejä.
Ainoastaan Fredrik jaksaa olla kaikille median muodoille suopea. Jan, Esko
ja minä häivytään kaupungin humuun. Olemme kuitenkin olleet niin monen TV-
kanavan uutislähetyksessä, että saamme herra ANDY WARHOLIN lupaamat 15
julkisuuden minuuttia. Ihmiset tunnistavat meidät kaduilla ja kahviloissa.
Tuntuu oudolta tämmöisessä miljoonakaupungissa.
Meidät viedään myös Hagia Sofiaan jonkun lehden toimesta. Siellä on
viikinkiajan riimukirjotusta ja meistä halutaan kuvia, kun niitä tekstejä
tutkimme.
Hulinaa jatkuu muutama päivä, kunnes on aika siirtyä lentokentälle.
Olemme asuneet veneessä taivasalla muutamia päiviä vajaan kuukauden. Olemme
tulleet Bodrumista Istanbuliin noin 500 merimailia (900 km). Varmasti
olemme nähneet ja kokeneet asioita, joita harva matkatoimisto pystyisi
tarjoamaan. Fredrik Koivusalon RUS-projektin reissut on aivan oma tarinansa
muiden ryhmämatkojen joukossa. Perusluonne on siinä, että kaikki mitä
tapahtuu, väännetään ääriasentoon.
Projektilla ei ole varsinaista tukea. Lopuksi on kumminkin aiheellista
kiittää TROIL MARINia Lauttasaaressa, joka on sponsoroinut HR:lle
merikortit Mustan meren osuudelle ja edelleen mainostoimisto BANZAI DIRECT
MARKETINGia Helsingistä, joka kustansi Ilmatieteen laitoksen säätiedotukset HR:lle Mustalle
merelle.